torstai 11. heinäkuuta 2013

10.2.2013

Yöllä oli satanut lunta ja koko aamun satoi lisää, vielä kun itse olin yön töissä eikä jaksanut nousta kun 9 niin lunta oli jo että melkein yölliset vähäiset liikkumisetkin oli menneet umpeen.
No lopulta 13 aikaan löydettiin metsässä rämpiessä jälki mikä just ja just näkyi niitä koira olikin jo lähtenyt paineleen ja 300m niin jänis löytyi… Heitti vain 15min lenkin järven rannassa josta heitti makuulle uudelleen samaan tiheään taimikkoon/risukkoon. Mistä ei millään meinannut löytyä, no lopulta koira sen löysi ja vei taas tien yli järven rantaan toiseen taimikkoon, siellä sit jänis leikki piiri leikkiä noin puoli toista tuntia, piirileikkiä sillä että koko ajan ihan pienen pieni lenkki ja sit taas vanhaa ajo jälkeä jne.. alue siis oli todella todella pieni missä koira loppu ajan sitä liikutti! sinne se sitten johonkin hukkuikin mutta sai riittää kun kello oli jo yli 3 ja koiralla paljon töitä takana tuossa lumi määrässä. Koiran työskentelylle iso peukku taas ettei antanut periksi vaikka keli oli mitä oli ja sitten vielä osui tuollain jänis eteen joka ei ajosta helppoa tehnyt! Mutta oli aikas nuoren näköinen tai ainakin pieni kun kahteen kertaan pääsin sen näkemään mutta ilman pyssyä oltiin jälleen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti