torstai 18. joulukuuta 2014

Alavus 17.12

Startattiin kettukokeeseen Alavudella 17.12, yöllä satanut lumi toi heti aamusta toivoa tuloksen saantiin jos vaan kettu ois liikkunut. Maastoon päästyä näkyikin muutamat sateen aikana tulleet jäljet joissa oli vähän lunta päällä. Kohta kuului merkkaus haukahdus ja totesin että hyvältä vaikuttaa kun haisee noin... No Irtilaskusta oli kulunut 26minuuttia kun se lopulta tavoitti ketun. Hienosti kulki mutta heti puolen tunnin kohdalla oman sykkeen sai nouseen huippuunsa tutkasta seurattu ajo joka meni pienen järven/lammen jäälle, vielä kettu oli mutkitellut kunnolla kyseisillä jäillä... Onneksi jää kesti ja matka jatkui vähän isommalle tielle, sitä kettu olikin painanut yli kilometrin ja koiraa vastaan vielä tuli rekka mutta siitäkin onnella selvittiin ja ajo jatkui vähän ennen junarataa onneksi metsänpuolelle. Autolla kierrettiin ajon eteen ja kettu olikin tulossa tielle mutta juuri auton kohdalla kääntyi pois harmi vaan että juuri ojan penkan puskassa ettei päästy näkemään. Siitä sit kuunneltiinkin hyvin sujuvaa ajoa iso tovi (seuraa saimme ajokoiramiehestä joka siellä koepuolellakin..), kun taas oli aika siirtyä sille tielle mitä hulluna aiemmin juoksi. Tällä kertaa tie ei maittanut vaan juoksi tiestä vaan yli kohti isompaa järveä. Siinä kohtaa jo itse pelko nousi jäiden suhteen, eikä sitä todellakaan helpottanut ajokoiramiehen tieto että juuri paripäivää aiemmin ajokoira oli ketun perässä hukkunu juuri samaan kohtaan mihin ajo näytti menevän.. Mutta onni ollu taas myötä ja kyseinen järvi ei ollutkaan valkoisena lumesta vaan ruskehtava niin se ei kelvannut ketullekkaan joka sit päätti vaan juosta ihan järven rantoja pitkin. Lopulta ajo tuli taas tielle kun ajoa oli jo takana yli 140minuuttia ja siinä pääsin koiran nappaan kiinni :) Eli sujuvaa ajo 120minuuttia koepaperille! Tuomari heti sanoi että eipä tää paljon paremmin ois voinu mennä, eikä ajossa oikein ollut mitään moitittavaa niin oli toive odottaa erittäin hyvää tulosta:) Tämä tiesi siis sitä että 65 pistettä ajosta ja siihen kun lisättiin ominaisuuspisteet 33.00 niin tulos oli DKAJ AVO1 pistein 98.00 Ricosta tuli noin 3.5 vuotiaana KVA-K ja samalla kolmoisvalio! :) Kokeen tapahtumat: Hyvä liikkuva laaja haku,nopea ylösotto muutamalla haukahduksella. Ajo sujuvaa, 4kertaa tiellä, meni 1.2km tietä. Ääni erittäin kertova/kuuluva kaksiääninen. Ajosta kiinni. MI 3/4

tiistai 16. joulukuuta 2014

Kettukoe 14.12

Kettu ylös 35min haun jälkeen, ajoa 111min paperille eli 9min tiehukka ainoastaan miinustavana ajoajassa. Eli siitä pisteitä 60.13 + ominaisuuspisteet 28.00 = 88.13 pist DKAJ AVO1 88.13pistettä eli yhtä ykköstä vaille Kettuvalio ja samalla yhtä tulosta vaille kolmoisvalio!!! :) Ricoa myös astutus hommiin kyselty! :)

maanantai 8. joulukuuta 2014

Sunnuntai 7.12 Piirinmestaruuskoe Orivedellä

Orivedellä oli synkkä paljasmaa mutta yöllinen pakkanen oli vähä jäädyttäny maata osittain, keli tuulinen ja Lämpötila nollan haminoilla. Arpa vei sit kuitenkin mut ja Ricon noin 40km päässä olevaan koemaastoon. Lähellä koe maastoa keli vaihtui, lauantaina oli satanut osittainen sentin lumi kerros mikä oli aivan koppuralla. Tuomarinkin kommentti oli ettei varmaan ole liikkunu yhtään ja pelko nollasta kaivoi mieltä, keli todellakin oli haastava eikä sitä helpottanut tieto siitä että keli on tuulinen ja menee aamupäivällä jo plussanpuolelle ja lumihärmä/jää puista tippuu alas.. Irti lasku 8.50 Ensiks Rico haki rengastaen eri alueita mutta sitte erkani vähitellen edeten noin 700m päähän taimikkoon missä pyöri jonkin aikaa, vähän jo epäiltiin kettua kun taimikostakin siirtyi melkein saman matkan vielä toisen  tien silmukkaan josta jatkoi järven rantaan minne meillä oli taas noin saman verran matkaa vaikka suunta olikin eri. Sit se tapahtui ajo lähti ja vielä suoraan meitä kohti. Jänis oli ovela ja käytti paljon samaa reittiä ja välillä piilotellen. Tiellä kävi ehkä lähemmäs kymmenen kertaa (käytti vaan sitä toista tietä missä me emme olleet),mutta metsässä pääsimme näkee jäniksen viisi kertaa. Ajoaikaa kertyi pitkään erään täydet 120min, ajon aikana jo keli lämpeni ja vettä tippui puista tuulen mukana niskaan. Toisessa erässä Rico haki hyvin mutta sen vaan huomas että nyt ei tunnu mitään hajuja olevan missään. Erä päättyi klo 14.50.. Siinä jo itsellä oli mieli että vielä kun tunnin jaksat haeskella niin sit on pimeä ja homma ohi. Tuli puhuttua useaan kertaan siinä että täytyy olla hemmetin tyytyväinen jo tähän tällä kelillä. Mutta niin kuin aiemminkin on käynyt Rico poika se vaan päätti toisin ja ilahduttaa isäntäänsä. Kello näytti jo 15.35 kun haku sitkeys ja reippaus palkittiin ajo sujui ekaks todella komeasti mutta sit jänis alkoi piilottelemaan pienellä alueella oikein kunnolla hukkuen puolen tunnin kohdalla, kun jo metsä pimeni täysin. Ajoaikaa siis 30min. Eli Ajoaika 120+30=150min = 54.17 pistettä Ominaisuuspisteet: 27.50 pistettä Lopputulos: Voi1= 81.67 pistettä Kokeen tapahtumat tuomarin kirjoittamana: Reipas itsenäinen haku, ylösotot herättelemättä. Ajot katkonaisia jänis piilotteli. Haukku kuuluva, osin kaksiääninen kertova. Tottelevainen koira Mi 3/3 Koirasta KVA Tosiaan Tämä ykkönen tiesi nyt sitä että Ricosta tuli KVA ja samalla kaksoisvalio!!! 6 Voittajaluokan koetta se vaati joista 5 paljaalla maalla!

keskiviikko 3. joulukuuta 2014

1.12

Ekaks aamu meni taas ketun jäljitykseen, reilu 4km eteni koira yhteensä jolloin sitten kylän reunassa tieltä varmaan otti jäniksen hajut nokkaansa ja kauheeseen ryteikköön lähelle omakotitaloja... Meinasin jo hakea pois mutten sit  en uskaltanut lähteä liian kauas autolta ettei ajo menis heti vaaralliselle alueelle. No mutta toisin kävi hetken pyörittyään ajo lähti ja eteni melkein viiva suoraan 3km jossa oli tien ylityskin mukana, ihmettelin jo mitäköhän se nyt ajaa kun suuntakin oli erikoinen. No ei kun sit reilu puolen tunnin jälkeen alkoi tekee paluuperiä niin luulin rusakoks mutta tunnin kohdalla sit ajettava selvis kun oli menossa takas lähtö paikalle mutta sitä en tällä kertaa sallinut vaan täräytin sujuvaan tunnin ajoon Ricolle palkinnon.

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

18.11.2014

Kaks kettu ajoa pitkistä yöjäljistä ei voi olla kun tyytyväinen. Toinen kettu reikään nopeasti mutta toinen ajo sujui hienosti ja loppui oikealla tavalla! Kyllä oli isäntä todella tyytyväinen Ricoon! :)


keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Jämsässä kokeissa 5.11

Edellis päivän ja illan satoi vettä vaikka kuinka paljon, aamulla heräillessä ja koe paikalle lähtiessä räntää tuli kunnolla ja vaalea härmä peitti maan. Koe paikalla selvis että suurin sade siellä oli loppunut aamu yöllä 3-4 aikaan.
Koira irti klo 8, jäljen merkkaus tapahtui 8.30 jolloin samoihin aikoihin tuuli yltyi ja saimme parin minuutin räntä kuuron niskaamme... Ajo lähti 8.43 siitä sit lopulta tulikin muutaman mutkan kautta täysi pitkän erän ajo. Poika jänis nähtiin olisko ollut 7 kertaa, oli kova piilottelemaan ja pyöri oikeastaan koko erän samassa mäessä.
Toinen erä sit vähän kaueampaa ja jälkien löydyttyä (koira taas merkkas) kului 5min kun kiihkeä ajo lähti... Sujui erittäin hyvin ennen kuin tämä jänis osasi suunnata puolen kilsan päässä olleeseen mäkeen missä se aamun eka ajo kokonaan ajettiin, mutta silti paperille ei ehtinyt hukkia tulemaan ja lyhyt erä täyteen.

Eli tulokseksi:
Ajot 120min+60min pisteitä siis 65.00
Ominaisuuspisteitä kertyi 29.50 joten lopputulos oli kova paljaalle maalle eli: Voi1 pistein 94.50

Tuomarin kertomus: Haku sopivan laajaa, ylösotot yksittäisin haukahduksin- Ajot alussa sujuvia, lopussa katkonaisia. Haukku 2-ääninen ei kovin kuuluva, kertova.
Tottelevainen Mi3/3

Eli yhtä ykköstä se sit vielä vaatis käyttövalion/kaksoisvalion arvoon :)

perjantai 24. lokakuuta 2014

Pitkäkoe päivä takana Orivedellä 24.10

Ajot 92min+35min= 127min josta pisteitä: 45,86
Ominaisuuspisteitä: 24.00 
Yhteistulos siis= Voi 2 pistein 69,86

Arvostelu: Haku sopivan laajaa, herättelee yksittäisin haukahduksin. Ajot metsässä sujuvia, hukat tielle. Haukku yksi ääninen,harva, kertova. Tottelevainen Mi 3/3

Ei se sulanmaan ykkönen kovin kaukana ois ollu :/ Mutta ollaan tyytyväisiä tähänkin:) Toinen jänis löytyi meinaan ajoon vasta klo 14.58, Koiralle pitkä ja rankka "työ"päivä :)

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Kokeissa 17.10

Orivedellä käytiin kokeissa perjantaina, oli viimeinen osa pirkka hämeen dreeverikerhon mestaruus kisaa samalla. Ekassa erässä ylös otto noin 950m päästä jossa pieni jänis kiersi todella pientä rinkiä mutta useasti käytti silti tietä.. Siitä ns lyhyeen erään 50min ajo aikaa ja paikan vaihto... Siellä sitten taas kolmen vartin haun jälkeen ajo kilahti noin 850m päästä ja painui suoraa pois päin vähän isommalle tielle, siellä koira ajoi tietä vielä noin kilometrin mutta sit se ei vaan löytynyt :/ tie oli kyllä mitä huonoin kova pohjoinen missä ei ajourilla ollut kuin todella kova maa ilman mitään päällä mistä hajut paremmin ois tullu ja tämän kruunas leveät ojan penkat :/ puoli tuntia koira ravas tien reinoja ja sit löyty luultavasti ketun jälki jota lähti selvittää ja painui minusta/tuomariryhmästä noin 2km päähän mökkejen pihoihin järven rantoja koluamaan. Parasta tässä oli että meillä oli autolle itsellämme jo matkaa 2km joka tosiaan oli päinvastasessa suunnassa kuin koira, päätimme hakea auton mutta silti jouduimme autolla kiertämään useamman kilometrin että pääsimme koiran maisemiin koska teitä ei kyseiseen paikkaan läpi mennyt sieltä mistä ns aloitimme. No siellä se jonkun pikku mökki rakennuksen alle haisteli kun menin hakeen joten oletan pienpedon varmaan sinne piiloutuneen kun koira siellä niin hyvin viihtyi pitkän aikaa. Mutta jos koiralla ois voinu olla tänään parempikin tuuri ajettaviensa kanssa niin ei se tuuri kovin hyvä isännälläkään ollut. Tietämättä ajettiin keskuspaikalle tyhjentyneen renkaan kanssa joka lopulta sit tyhjeni kokonaan keskuspaikan pihassa, onneksi ei mitään käynyt matkalla ja vara rengas saatiin sit siinä vaihdettua :)

Tulos oli siis 50min+21min =71min ajoaikaa yhteensä joista kertyi 25.64pistettä
Ominaisuus pisteitä lisäksi tuli 24.88 eli kaikkiaan pisteitä 50.25 jolla sit heltis: Voi 3 palkintosija
Tämän päivän kokeissa Rico oli neljästä dreeveristä kuitenkin paras tuloksellisesti täytyy siihen olla tyytyväinen kuitenkin ja samalla nousi  kolmiosaisen kerhon mestaruuskisojen kakkos sijalle:)

torstai 16. lokakuuta 2014

15.10

9.10 kaksi ajoa jälleen:)

15.10 sain jahtikaverinkin mukaan ja tarkoitus oli että aamupäivä juoksutetaan Ricoa vaan kun perjantaina olis tarkoitus kokeisiin mennä:)
No päivähän päättyikin hienosti kun kaveri pääsi kaataan jänön yli tunnin ajoon :) Koirallekkin mukavat 15km kuitenkin siihen mennessä.


6.10

Ensimmäinen palkinto ricolle tälle kaudelle:

tiistai 30. syyskuuta 2014

30.9.2014

Edellis viikolla pari ajoa kumpaankin mettä päivään ja ajotkin paranee :) Eilen vähä lyhyempi mettä päivä tarkoituksella mutta se yksi ajo saatiin mitä hakeen lähdettiin... mutta oli aika haastava ajettava lukuisten paluu perien ja samaa jälkeä sotkujensa takia... Vielä on kehitettävää mutta minuutit kasvaa ja ajon sujuvuus paranee siitä on hyvä jatkaa kohti kylmempiä kelejä!
Varmaan alkais olla se kauden ekan kaadon paikka palkita koira lukuisista syksyn ajoista! Ei kertaakaan ettei ajoa olisi saanut, eli ylösotto aika varmaa luokkaa ollut!

lauantai 13. syyskuuta 2014

Alavudella kokeissa 10.9

Eipä se lupaillu parasta keliä eikä se siltä aamulla vaikuttanut aamuyöllä Alavudella ajellessa kosteutta oli ilmassa ja sumu peitti näkökentän todella pahasti. Lämpömittari taisi aamulla huidella 12 asteen paikkeilla.
No ensimmäisessä paikassa meni melkein tunti kai ylösottoon joka oli kovin työläs, jänis oli karannut eikä ajo oikein missään kohtaa sujunut kunnolla, jänis oli neljättä kertaa tiellä 28min ajon jälkeen ja siinä välissä pari autoa myös meni kyseistä tietä niin hukka siihen.

Toinen paikka ei ensiks tuntunut antavan mitään mutta sit koira erkani vaan enemmän ja enemmän suoraviivaisesti ja luultavasti kettua jäljittikin lähelle kolme kilometriä jolloin erä oli täynnä ja otettiin koira kii.

Kello oli jo yli puolen päivän ja omistajankin mieli alkoi toteamaan ettei ole meidän päivä ei... No kolmannesta paikasta vielä sitkeästi Rico taisteli ajettavan ylös ja ehdin jo toivoa tuuria ajoon... MUTTA mitä vielä sitä ei todellakaan ollut... jänis taas heti tielle ... sitä tietä useampi sata metriä mistä toiselle isommalle tielle mikä olisi johtanut rautatielle sekä isolle pikitielle... Joten koiraa hakemaan kaasu pohjassa... No ei siitä sen enempää... ajo aikaa tästä 20min paperiin.

Joten loppu tulos Voi 0 = pistein 24.00

Nyt reenataan:)

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Pari harjoitusta taas lisää

Muutama kerta metsässä käynti kaks ihan ok jänis ajoa jo saatiin aikaseks vaikka toisessa ainakin oli ajettavana pikkuinen jänö. Yks aamu menikin sitten luultavasti ketun jäljitykseen ja siitä parin minuutin ajo ja kettu reikään. Kelit on mitä on ja joku aamu oltiin jo klo 8 lähössä pois kun lämpö oli noussut jo +15.. Tämä kuuma keli vähän hirvittääkin kun keskiviikkona ois tarkotus startata sulan kelin kokeessa :) Nyt lepäillään pari päivää ennen sitä :)

maanantai 25. elokuuta 2014

Kauden avaus reenit

Keskiviikkona, sunnuntaina ja tänään muutaman tunnin metsässä käynti harjoitukset takana pitkän ja tylsän kesän jälkeen :) Kaikilla kolmella kerralla ylösotto aikaseksi, tieajoa saatu heti reenailla poikajänöjen kanssa. Eiköhän se tästä lähe luistaan ja varmuus taas lisäänny :)  Nyt vaan maltillisesti reeniä kelien salliessa vähän kerrallaan. Syyskuulle ollaan sit jo mietitty ajokokeisiin menoakin:)

sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Porin Kv 28.6

Tuomari Reicher Dubravka
Rico VAL ERI1 PU1 SA VSP CACIB 

3v Uros hyväpää ja ilme. Hyvä ylälinja ja kulmaukset sekä liikkeet. Erittäin hyvä turkki. Hyvä purenta. 

                                          Rico^^
Jänishovin Jenni ROP ja Rico VSP

maanantai 14. huhtikuuta 2014

sunnuntai 23. helmikuuta 2014

18.2

Ensimmäinen startti avoimen luokan kettu kokeeseen ja tuloksena DKAJ Avo1 pistein 79.92 :)

lauantai 22. helmikuuta 2014

22.2

Olipahan päivä eka aamulla löyty jänis ajoon.. puolessa välissä ajoa näintien ylityksessä kun kaks valkoista jänistä juoksi ihan perätysten ja Rico perässä :) Uusi kokemus itselle .. ajoa kesti 2.5h.. paikan vaihto ja ketun perään.. no hyvinhän Rico taas ajoi.. valitetavasti ajo suuntas isolle tielle ja autolla äkkiä ajon eteen jolloin pöivän teeman mukaisesti kaks kettua juoksi tien yli! Rico perässä.. vielä hetki annettiin ajaa mutta sit otettiin pois kun ketut suuntasivat toista kertaa isolle tielle :(

maanantai 17. helmikuuta 2014

Ajokoe 15.2 Orivedellä

Vähän oli pelottavat fiilikset kun usean päivän plussakelejen jälkeen yöksi ennen koe aamua luvattiin pakkasta ja hanki meni aika koppuralle aamuksi. Mietteissä oli että kyllä ny yrittään mennään mutta tänään ei voi mitään jos ei natsaa :) No Rico päätti onneksi toisin ja taas näytti isännälleen että voisitko vähä enemmän luottaa!

Aamu alkoi koepaikalla hyvässä hengessä aamupalaa maistelen ja sieltä sit oma koepaikkani osui Eräjärven maastoihin. Tuomarit kyytiin ja maastoon. Maastoon selvittyä koira tiellä irti, kunhan sai omat perus hommansa eka touhuttua siinä niin ei aikakaan kun loikkais metsään ja ajo lähti vartin päästä kun olin koiran autosta laskenu! Siinä vaiheessa ja huokasin helpotuksesta että ehkä tää ei nollille jää tänään :)
Sitten tunti oli putkeen ajo sujunut niin tuli se oikeastaan päivän vaikein tilanne ensikertalaiselle kun piti päättää lyhyt vai pitkäkoe erä... Noo niinhän siinä kävi että kun olin valinnut pitkän niin ei montaa minuuttia mennyt kun ajo alkoi takkuaan pahasti :(  No ajominuutteja lopulta tuli tässä erässä 86min.

Matkalla toiselle maasto paikalle harmittelin päätöstäni mielessäni mutta sain onneks pian muuta ajateltavaa. Rico oli ollut pari minuuttia irti kun ääni alkoi soimaan hulluna ja ajattelin mitäs nyt tapahtuu ja tuomarit sekä maasto opas naureskelivat että no ei se ainakaan hakuminuutteja tuhlaa :)
Ajo meni aika äkkiä järven jäälle ja järven rantoja edeten vauhtia tutkan mukaan parhaimmillaan oli 17km/h joten sanoin että kettu on nyt ajossa.. Äkkiä toinen tuomari autoon mukaan ja koiran ajon eteen kuunteleen. Auto tielle paikalleen niin ei kauaakaan kun viime syksyn ketun penikka tuli peltoa pitkin suoraan syliin, noin 20m josta hyppäsi takaisin järven rantaan.  Kohta Rico perässä.. Tässä vaiheessa se ajatus juolahti jo mieleen että noo kyllä se tuota sen tunnin huonompanakin päivänä ajelee että hyvä voi olla loppu tulos tänään :) Lopulta kettu jäi pyörimään pieneen mäkeen josta välillä kävi jäätä ylittämässä 4 kertaa toisella puolen mutta ei koskaan viihtynyt toiselle puolella vaan tuli melkein aina takaisin heti kun koira paineli toiseen rantaan. Tätä oli hienoa seurata sillalta itse taisin ketun nähdä tunnin ajon aikana 5 kertaa ja ttuomaritkin 3 kertaa :)
Lopulta en ollut uskoa silmiäni kun tunti oli täynnä niin sain Ricon juuri sieltä jäältä huutamalla pois ajosta :)

Tuomareidenpisteytys Ricolle: Ominaisuuspisteet 30.50
Kokeentapahtumat: Haku tehokasta. Ylösotot herättelemättä. Jänisajo katkoinainen, kettu ajo sujuva. Haukku kuuluva, 2-ääninen kertova. Tottelevainen   Mi 3/3
Ajominuutit 86+60= 146min = 52.72pistettä + ominaisuus 30.50pistettä  = Voi1 tuloksella 83.22!!!

TÄMÄ TARKOITTI SITÄ ETTÄ RICOSTA TULI SUOMEN MUOTOVALIO!


tiistai 11. helmikuuta 2014

10.2

Pari tuntia meni että sai jäniksen ylös kun puista tippui vettä, ajon iloa ei kauaakaan kestänyt noin vartti.. Johonkin vetisiin ojiin se kai hukkui vaikka kuinka kävin itsekkin etsimäs niin ei vaan oikeaa jälkeä löytynyt ja hukka paikka niin lähellä peltoja että rusakon yö jäljetkin sotkivat. Noo lopulta päätin että lähetän metsää nouseen takas autolle päin ja yhtäkkiä näin kun koira lähti nousee mäkeä tuhatta ja sataa ja kohta törmäsin itekkin ketun jälkiin, kun samassa jo Rico anto merkkaus äänen ja kohta herätteli muutamilla haukahduksilla:) äkkiä soitto passimiehelle että kohta on kettu ajossa, noo niinhän siinä kävi että kettu olis luultavasti passiin tullut mutta juuri maanomistaja oli pysähtynyt passimiehen jutuille siitä kettu ei tykännyt näköjään.. noin kilometrin juoksi vielä ja sit kivikasan alle :( EI ole nyt ollu tällä kaudella tuuri kohdillaan kettujen kanssa, harmitus suuri kun rico ansaisis kyllä kaadon ketullekkin tälle kaudelle.
Tuollaseen se meni...


tiistai 4. helmikuuta 2014

4.2

Tänään sit vähän pelkäsin ettei olisi helppoa löytää kun lumet puista tippuneet. Mutta kai se pitäis luottaa jo :) Ei aikaakaan kun jänis lähti riemukkaasti ajoon ja ajossa nähtiinkin se 5 kertaa, viimeisellä kerralla sit päätin päivän Ricolle palkintoon!

3.2

Sitkeän haun jälkeen tiekiituri ajolle, ensin tunti hyvää ajoa jolloin isommalle tielle jota yli km, sieltä löytyi vielä mutta takas samalle tielle ja sitä varmaan noin 4-5km että vähä oli etsimistä :D mutta lopulta ajo taas raikui ja passimies päätti päivän:)


maanantai 27. tammikuuta 2014

27.01

Aamulla sateli lunta ja jäljet oli painautunu kiinni, tunnin verran meni että yö jälki risukosta löytyi mikä näkyi juuri ja juuri... pitkän etsimisen jälkeen jänis ylös sitä sit kestikin noin tunnin verran jolloin jänis oli muistaakseni 6 kertaa tiellä ja samalla tuli passimieskin samaa tietä autolla ja pasmat meni sekaisin. Tämä jänis olisi jäänyt itselle alussa eräksi mutta halusin koiralle ajoaikaa :)
No lopulta koira poistui kyseiseltä tieltä metsään ja noin 200m päästä taas ajo alkoi ja uskottiin saman ajon jatkuneen. Nyt odoteltiin sit tiellä valmiina missä jänis oli seikkaillut. Aikaa kului ja kului .. ajo pyöri todella pienellä alueella. 90min ajoa oli takana kun ajo meni samaan ojitettuun alueeseen samaa rinkiä noin 5 kertaa ja siihen se  hukkui ja päätin mennä katsomaan ja heti hämmästyin kun huomasinkin ojissa käpytelleen ketun. Samalla pieni vitutuksen poikanen heräsi kun olisi voinut olla helppo passittaa jos olis heti tienny ketun olevan ajossa :(
No koira otettiin jo välissä kii passimiehen toimesta mutta koira vinkui kun mikäkin niin sanoin että laskes ny viel hetkeks niin katotaan eikä aikaakaan kun ajo raikasi taas metsässä mutta nyt kun ketun otti uudelleen ylös niin kettu otti hatkat! Ajoa kesti vielä noin 40min mennen kauheeseen risukkoon missä aamun jänis oli, sieltä sit koira kii ja suuret kehut päälle!
Ricolle matkaa kertyi noin 38.5km! Silti autolle päästyä vinkui vaan takaisin :)

25.01

Hirmuisesti oli jänikset juokseet kovilla pakkasilla, jälki viidakosta tunnin haun jälkeen jänis ylös, ajoa kesti noin 44min jolloin kolmannen kerran tielle. Sit se vaan johonkin katos eikä selvinny, JA koirallakin vähä liikaa intoa kun joutunu makoilee kelejen takia :D

lauantai 11. tammikuuta 2014

11.1

Metsään mentiin vähän jälkeen yhdeksän, missään ei jälkiä näkynyt, pienen pieni lumi härmä kun oli eilen sadellut. Ei kun auto parkkiin ja koira  irti, puol tuntia ja merkkas jäljen aika läheltä minua vaikka en vieläkään ollut yhtäkään jälkeä nähnyt :) Puolisen tuntia siinä vielä kului jolloin jänis tuli jo morjestaan passimiestä, oli ottanut karkot koiran herättelyhaukahduksista tästä noin 5min niin koirakin löysi tuoreen jäljen ja ajo alkoi tullen tosiaan heti tielle missä olimme, ajo jatkui noin tunnin jolloin jänis tuli kolmannen kerran tielle.. samassa ennen kuin koira ehti tielle , tiellä meni traktori sekä lava auto. Hajut oli aika nollissa mutta hiljokseen kävelin tietä ja koira nuuskien edellä lopulta se löysikin itse metsään hypyn ja taas mentiin hetken aikaa, sitten jänis tulikin samalle tielle passimiehen eteen 5metriin istuun ja päätti juosta piiiitkän matkan samaa tietä taas toiseen suuntaan ja sitten ei miehet eikä koira löytänyt hyppyä, en tiedä kuinka kauas meni.. Koira alkoi sit vielä siinä pyörimään aamun ajo jälkien ja kyseisen tien lähettyvillä, olisko mennyt lopulta puolisen tuntia kun kajahti ajo käyntiin taas.. eri jänis oli ja nyt olikin sit jo hyvästä työstä palkinnon aika kun jänis parin kymmenen minuutin päästä paineli toista kertaa tietä syliin :) Ei kun mökille vähä syömään ja jänis lihoiksi:) No jätin sit lihat tiskipöydälle ja käänsin selkäni niin Rico poika meinas viedä saaliin:)
Hyvillä mielin tän päivän suorituksista!